perjantai 19. heinäkuuta 2013

Boca

Kotiutuminen on sujunut hyvin, talon tavat, koti ja pihapiiri ovat tulleet tutuiksi. Sisäsiisteys on hyvällä mallilla, kiitos kasvattajan opetuksen;) Boca on muutenkin kovin nopea oppimaan. Tietää, että jos murahdetaan on tekemässä jotain luvatonta. Mikä suurimmaksi osaksi on tavaroiden maistelua.Olemme myös opetelleet istu, seiso ja tänne käskyjä, hyvällä menestyksellä ja tietysti omaa nimeä. Tänään harjoiteltiin trimmipöydällä seisomista, taitavasti meni. Korva karvat on nypitty, kynnet leikattu ja pipulikarvatkin saivat kyytiä.
Eilen käytiin ostoksilla ja ihan pikkuisen jännitti. Tänään käytiin Riikan luona Harmissa ja sehän menikin jo reippaammin. Boca tapasi myös Helkan. Kovasti piti ihmetellä niin suurta mustaa pentua.Boca kiittää Riikkaa puruluista;))
Iltapäivällä saimme hetken nauttia auringosta pihalla, luulenkin, että, Boca on luullut muuttaneensa tosi pohjoiseen pimeään ja kylmään paikkaan. Joten kun aurinko tuli esiin nautimme siitä täysin siemauksin.
Guapo yritti opettaa Agilityn alkeita kissojen putkella, ei mennyt ihan putkeen.
Reippaasti vaan putken läpi

Tätä on kivempi rettuuttaa

Vauhtia

Kukkulan vai kukkien kuningas

Tämä ei ole trikkikuva, Boca sukeltaa penkin uumenista ulos


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti